Archive for helmikuu 2010

Vaikuttajavierailu: Outi Alanko-Kahiluoto Myllypuron yläasteella 22.1.2010

helmikuu 23, 2010

Oivalluksia kuviksen tunnilla

Sain kutsun tulla seuraamaan kuvataiteen opetusta Myllypuron yläasteelle, kouluun, joka oli minulle entuudestaan tuttu.  Olin käynyt koululla muutaman kerran ja tutustunut muun muassa koulun venäjän opetukseen. Olen itse itähelsinkiläinen, joten Itä-Helsingin kouluissa vieraileminen on minulle aina aivan erityinen ilo.

Valitsin vierailutunneikseni 8-luokkalaisten kaksoistunnin varhaisena perjantaiaamuna. Tunnin alkaessa ulkona oli vielä hämärää – ja kuten olin ajatellutkin – oppilaat olivat aluksi uneliaan oloisia – kukapa ei olisi, perjantaiaamuna kello 8? Kaksoistunnin aikana me kaikki kuitenkin vähitellen heräsimme, työt saatiin tehtyä, ja kellojen soidessa välitunnille oli aamuhämärä jo muuttunut talvipäivän valoisuudeksi. Oppilaita ryhmässä oli noin 20. Ja koska kyseessä oli kahdeksasluokkalaisten tunti, kaikki oppilaat olivat valinneet kuvataiteen itselleen valinnaisaineena.

Mitä tunnin aikana sitten tehtiin? Opettaja Inka antoi jokaiselle tehtäväksi askarrella itselleen mitalin. Pohjana oli vanha pyöreä pahvinen narikkalappu, jonka sai maalata ja koristella miten tahtoi. Tehtävänä oli palkita itsensä jostakin, missä oli erityisen hyvä. Innostuin itsekin positiivisesta ja hauskasta tehtävästä, joka kuitenkaan ei ollut helppo. Ihmisen on joskus hyvä miettiä, missä juuri minä olen viime aikoina onnistunut erityisen hyvin.

Joku oppilaista palkitsi itsensä soittamisesta, toinen laulamisesta, kolmas huumorintajusta, muutama poika softauksesta, ja eräs tyttö pikkusisarustensa hoidosta, ja muutamat kuviksen taidoistaan. Yleisesti ottaen luokassa oli mukava, normaalin hälisevä ilmapiiri, ja oppilaat juttelivat mielellään töistään. Kivoja oppilaita osaavan opettajan ohjauksessa.

Tunnin aluksi kerroin, kuka olen ja miksi olen tullut seuraamaan tuntia. Että olen tuossa lähellä Herttoniemessä asuva kansanedustaja ja kahden koululaisen äiti, ja että eduskunnassa olen sivistysvaliokunnan jäsen. Sivistysvaliokunta puolestaan on mukana päättämässä monista nuorten elämään vaikuttavista asioista, kuten siitä, mitä oppiaineita kouluissa opetetaan.

Kerroin myös, miksi olin tullut juuri nyt: että paraikaa valmistellaan tuntijaon muutosta, ja että haluan tietää, mitä oppilaat valinnaisaineiden määrästä ja sisällöstä ajattelevat. Kerroin myös, että Suomen hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa, että taito- ja taideaineiden asemaa tullaan vahvistamaan.
Kerroin, ettei vielä ole varmaa, saadaanko valinnaisuuden vahvistamiseen lisää rahaa, mikä tarkoittaisi, että valinnaisaineiden tuntimäärä kasvaisi (jolloin esimerkiksi kuvista voisi olla lukujärjestyksessä enemmän) tai että oppilaat voisivat valita itselleen lisää valinnaisaineita.

Oppilaiden enemmistön mielipide oli selvä: taito- ja taideaineita saisi olla enemmän, mutta koulupäiviä ei saa nykyisestä pidentää. Entäs, kysyin, suostuisitteko koulupäivän pitenemiseen, jos taito- ja taideaineilla saataisiin koulupäivää kevennettyä? Tuntuisiko koulu vähemmän raskaalta, jos musiikkia, kuvista ja vaikka ilmaisutaitoa olisi enemmän muiden oppiaineiden joukossa?

Tästä oli montaa mielipidettä, eikä ihme. Otaksun, että myös päättäjien näkemykset hajoavat siinä, pitääkö valinnaisuutta vahvistaa yksiselitteisesti lisäämällä taito- ja taideaineita, vai pitäisikö valinnaisuuden vahvistamisen tapahtua jollain muulla konstilla. On väläytetty esimerkiksi oppiaineiden jaottelua keskenään vaihtoehtoisiin kokonaisuuksiin.

Minun tulkintani mukaan tuntijakotyöryhmän tehtävänanto lähtee siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että Suomessa on oppimistuloksilla mitaten maailman paras peruskoulu, mutta samaan aikaan koulupudokkaiden määrä kasvaa ja oppilaiden kouluviihtyvyys laskee. Olen periaatteessa samaa mieltä kuin Myllypuron kasiluokkalaiset siinä, ettei ainakaan taito- ja taideaineiden määrän lisääminen ratkaise koko vyyhteä.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kouluviihtyvyyden lasku on yhteydessä opetuksen teoreettisuuteen sekä taito- ja taideaineiden vähyyteen. Suomessa tehtiin takavuosina virhe siinä, että taito- ja taideaineiden tuntimäärää radikaalisti vähennettiin. Koulupäivien yksinomainen pidentäminen ei tee teoreettisesti painottuvasta opintokokonaisuudesta selviämisestä helpompaa niille, jotka ovat jo nyt vaarassa tippua kyydistä, tai jotka syystä tai toisesta eivät pärjää liian isoissa ryhmissä. Ja mitä käy oppiaineiden sisällöille, jos samaa taito- ja taideaineiden tuntimäärää on jakamassa entistä useampi oppiaine?

Pitäisi pohtia, miten myös sosiaalista ja emotionaalista kasvua voitaisiin tukea nykyistä paremmin. Miten kasvatamme sosiaalisesti taitavia, myötätuntoon kykeneviä ja yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisia kansalaisia? Ehkä niin, että huomioimme erilaisten oppijoiden erilaiset tarpeet ja kohtaamme oppilaat keskenään tasavertaisina. Ja myös niin, että lisäämme taito- ja taideaineiden osuutta suhteessa muihin aineisiin.

Minusta on väärin, ettei oppilas voi opiskella esimerkiksi musiikkia tai kuvataidetta enää seitsemännen luokan jälkeen lainkaan, ellei hän ota niitä valinnaisaineikseen. Taideaineet tarjoavat kauneuden elämyksiä, joihin muilla oppitunneilla ei juuri ole mahdollisuuksia. Nyt taito- ja taideaineet kilpailevat valinnaisuudessa myös sellaisten valinnaisten aineiden kanssa kuin tietotekniikka ja kielet, missä kyllä ei ole järjen häivää.

Kyllähän valinnaisuuden lisääminen voi koulumotivaatiota vahvistaa. Jos lapsi haluaa tietotekniikan, ehkä se kannattaa hänelle suoda. Mutta jos lapsi on tietokoneella myös iltaisin, eikö hän tarvitse kasvuunsa myös kuvataiteen ja musiikin kaltaisia aineita?

Kuvataiteella on koulussa oma tehtävänsä. Elämme kulttuurissa, jossa visuaalisten viestien ymmärtäminen on tärkeää. Visuaalinen hahmottaminen yhteistyössä kädentaitojen ja materiaalien tuntemuksen kehittymisen kanssa on jotakin, mitä muilla oppiaineilla ei opita. Käsityö, kuvataide ja kotitalous, esimerkiksi, ovat kaikki omanlaisiaan oppiaineita, joista kullakin on omat tehtävänsä.

Soisin mielelläni, että eri oppitunneilla sovellettaisiin taito- ja taideaineiden menetelmiä, esimerkiksi käsillä tekemistä. Minkään läpäisyperiaatteen soveltaminen ei silti voi korvata taito- ja taideaineiden olemassaoloa.

Miksi kuvataide on oppiaineena korvaamaton? Kuvataiteen tunnilla oppilas saa tuntuman kykyynsä tuottaa kauneutta ja jotakin kokonaan uutta. Taide ei koskaan ole syrjään vetäytyvää, eikä taiteen tarvitse varoa omia rajojaan. Taide on ainutkertaista, kuten nuoruus.  Taide on löytämisen iloa. Taide antaa ymärryksen siitä, että aina on mahdollista kokea jotakin uutta, ennakoimatonta ja odottamatonta, ja aina on aihetta toiveikkuuteen.

Ehkäpä annan itselleni mitalin tästä oivalluksesta!

Outi Alanko-Kahiluoto
Kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja (Vihr.)
outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi

Vaikuttajavierailu: Tuomas Rantanen Helsingin normaalilyseossa 2.2.2010

helmikuu 8, 2010

Kävin viime viikolla tutustumassa seiskaluokkalaisten kuvataiteen opetukseen Norssissa. Kokemus oli kiinnostava, koska omista kouluvuosistani on vierähtänyt jo tovi. Vaikka itse pidin aikanaan kuviksesta, (ja minusta jo piirtämisen ja muu kuvantekemisen perushallinta on hyödyllistä) oli silmiä avaavaa huomata ja kuulla, että nykyinen opetusohjelma on tavattoman paljon monipuolisempi kuin aikanaan.

Seuraamallani tunnilla tehtiin talojen pienoismalleja siten että kukin oli oman työnsä pohjaksi valinnut jonkin tietyn arkisen muotoelementin (kännykkä, säästöporsas, vispilä jne). Työ nähdäkseni kouli oppilaita miettimään luovasti yhtä aikaa perusmuotoja ja tilan hahmottamista.  Tehtävän tekemistä oli erityisen kiva seurata, koska oppilaat olivat tavattoman motivoituneita harjoitukseen. Kun seiskaluokkalaiset muutenkin ovat vilkasta väkeä, oli hauska huomata että sopivalla  tehtävänannolla ja täsmäkannustuksella jopa valtaosa teinienergiasta kanavoitui työskentelyyn.

Opettaja esitteli minulle myös samojen oppilaiden animaatiotöitä, jotka olivat suurenmoisia, sekä kekseliäisyydellään  että toteutukseltaan. Niissäkin näkyi, että tehtävää oli ollut hauska tehdä. Huumori oli vapauttavaa ja ilkikurista. Epäilemättä noista duuneista on saanut inpsiraatiota vähän kirjavetoisempienkin oppiaineiden höyläämiseen – olkoonkin että varmaan muissakin aineissa ovat opiskelumetodit tässä välillä muuttuneet ;-).

Luokan seinällä oli kasiluokkalaisten tekemiä vastamainoksia. Jokin työtehtävä oli siis annettu siten, että oppilaiden oli pitänyt tehdä paperikassien kylkiin mainoksia imitoivia ja satirisoivia kuvia, esimerkiksi fazerin oli joku väkäleuka muokannut muotoon FATzer Työ oli mitä puhtainta mediakritiikkiä, jossa kouliintuu samalla kuvan ja tekstin analyysikyky ja toisaalta kannustetaan itse aktiivisesti tuottamaan oma kommunikaationäkökulma muokkaamalla kuvan ja tekstin suhdetta uudestaan. Minusta tällaisia asioita tämän päivän visuaalisia ja manipulatiivisia viestejä vilisevässä kulttuurissa tarvitaan paljon. Tuli mieleeni että tällaisia harjoituksia voisi toteuttaa myös yhdistämällä kuviksen ja äidinkielen ja yhteiskuntaopin teoriaa samaan aikaan.

Kävin reissun jälkeen myös joidenkin muiden opetuspuolella vaikuttavan kuntapäättäjien kanssa keskustelua (mm facebookin kautta) opintosuunnitelmista. On selvästi ongelmallista että kuvis loppuu niin monelta koululaiselta seiskalla. Siinä iässä oikeastaan tämä visuaalisen ympäristön hahmottaminen on siirtymässä vaiheeseen missä kommunikaation monisuuntaisuutta pääsee kunnolla toteuttamaan.  Samalla aktiivisen mediakansalaisen rooli on siis ikäänkuin vasta löytymässä.

On jopa paradoksaalista että samaan aikaan kun mediateollisuus ja kaiken maailman kännykkätuottajat tuottavat meille kaikille yhä vahvempaa omaa kuvankäsittelyn ja tuottamisen panosta vaativaa teknologiaa ja ohjelmistoa, meillä on näiden reurssien hyödyntämisessä selvä vajaus perustaitojen opetuksessa!  En silti soisi että kuvista mietittäisiin vain ”kaupallisten soveltamismahdollisuuksien” näkökulmasta. Mutta ehkä tänä aikana tästä pahuksen ”innovaatiopuheesta” voisi saada  keppihevosen puolustaa luovuuden tilaa kouluissa yleensä ja erityisesti koulujen luovia aineita. Visuaalisen alan luovuus kun on tähdellinen selvitymiskeino itsellisyyteen  tämän ajan systeemin kaikenkarvaisten vaikutuspyrkimysten keskellä.

Kiitos mahdollisuudesta tutustua käytännön koulutyöhön!

Tuomas Rantanen
Toimitusjohtaja
Voima-lehteä ja Fifi-verkkolehteä kustantava Voima Kustannus Oy
Kaupunginvaltuutettu, Helsinki, (vihreät)