Suomesta ei tulevaisuudessa löydy visuaalisen kulttuurin osaajia

Parhaillaan ollaan päättämässä siitä, mitä oppiaineita suomalaisessa peruskoulussa jatkossa opiskellaan – ja minkä verran. Peruskoulun uutta tuntijakoa valmistelleen työryhmän keskeisenä tavoitteena oli vahvistaa erityisesti taito- ja taideaineiden asemaa. Tätä päämäärää uusi esitys ei käytännössä palvele, vaikka mediassa on näin uutisoitu.

Toteutuessaan esitys tarkoittaisi, että esimerkiksi kaikille oppilaille yhteinen kuvataiteen opetus vähenisi peruskoulun aikana kahdeksasta seitsemään tuntiin. Tästä valtaosan opettaisivat luokanopettajat – kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin aineenopettajan opetusta oppilas saisi vain yhden viikkotunnin ajan seitsemännellä luokalla. On selvää, että nykyaikaisessa läpikotaisin visuaalisessa yhteiskunnassa se on täysin riittämätön määrä edes jonkinlaisen aktiivisen kuvanluku- ja kuvan tuottamistaidon saavuttamiseksi.

Ikävaiheessa, jossa nuori joutuu toden teolla tiedostamaan ympäröivään mediakuvastoon ja omaan identiteettiinsä liittyvät kysymykset, tuntijakoehdotus siirtäisi painopistettä kaikille yhteisesti annettavasta perusopetuksesta valinnaiskursseihin. Lisäksi toteutuessaan tuntijako vähentäisi myös valinnaistuntien enimmäismäärää Taide ja käsityö-oppiaineryhmässä. Valinnaiskurssien toteutuminen vuosittain olisi epävarmaa vaihtelevien oppilasmäärien takia ja siksi pätevien, päätoimisten aineenopettajien palkkaaminen kouluun vaikeutuisi suuresti. Peruskoulun taide- ja kulttuuriopetus olisi siis todennäköisesti laadultaan nykyistä heikompaa, määrällisesti vähäisempää ja vain osa oppilaista voisi osallistua siihen.

Tulevaisuuden koulussa ja tulevaisuuden yhteiskunnassa ei ilmeisesti tuntijakotyöryhmän mukaan tarvita muotoilua, arkkitehtuuria, visuaalista mediaa, digitaalista kuvaa, valokuvaa, elokuvaa, taiteeseen pohjautuvaa ympäristökasvatusta, oman ja vieraampien kuvakulttuurien tuntemusta, taidehistoriaa, perinteisiä kuvan tuottamisen tekniikoita eikä muita kulttuuritaitoja.  Ainakin opetuksen vähentäminen jo ennestään varsin vaatimattomasta määrästä tarkoittaisi näiden sisältöjen rajua karsimista.

Onko tähän varaa aikana, jolloin suomalaisen teknologiaosaamisen lippulaiva kompuroi muotoilusta ja luovista innovaatioistaan tunnetun amerikkalaisyhtiön varjossa? Onko tähän varaa aikana, jolloin nuorten pirstaloitunut ihmiskuva ja elämän merkitykselliseksi kokemisen puute on näkyvästi esillä – seurauksineen? Kuvataide-oppiainetta ajatellaan ilmeisesti edelleenkin muinaisten mielikuvien ”piirustuksenopetuksena”, jolla on marginaalinen asema nykyihmisen tieto- ja taitorepertuaarissa. Tuskin kukaan odottaa hammaslääkäriin mennessään kohtaavansa 60-luvun porausvälineistöä – miksi siis kuvitellaan kouluopetuksen ja taidekasvatuksen olevan samanlaista kuin menneinä vuosikymmeninä?

Kuvataide-oppiaine on kiinni tämän ajan ilmiöissä ja ihmisyydessä. Oppitunneilla ja taiteellisella työskentelyllä syntyvä inhimillinen vuorovaikutus, luovan ideoinnin ja ongelmanratkaisun prosessi sekä oman minän suhde muihin ovat niitä keskeisiä sisältöjä, joita nyt ollaan tulevaisuuden koulusta vähentämässä.

Sanna Ropponen, kuvataiteen lehtori, Olarin koulu ja lukio, Espoo
Elina Tynkkynen, kuvataiteen lehtori, Matinkylän koulu, Espoo

Uusi tuntijakoehdotus kastroi kulttuuriosaamisen

Peruskoulun tuntijakotyöryhmän yksi tehtävä oli taide- ja taitoaineiden aseman parantaminen koululaisen arkipäivässä. Opetusministeriön uutisointi ”Taideaineita lisätään peruskoulussa” rauhoitti odottavan mieltä.

Vihreä eduskuntaryhmä järjesti keskustelutilaisuuden Eduskunnan kansalaisinfossa ke 9.6.10 otsikolla ”Tukeeko uusi tuntijako lasta?”, jossa käytiin läpi uusi tuntijakoehdotus ja sen perusta.

Ehdotus laajentaa taideaineiden kirjoa kyllä draama-oppiaineella. Valitettavasti ehdotus samalla ajaa taideaineet nurkkaan vähentämällä niiden kaikille yhteistä opetusta. Koululaisen mahdollisuudet saada riittävän laaja tieto-, teoria- ja kokemuspohja kulttuurin alalta oppiaineissa, jota uudessa tuntijaossa edustaa Taide ja käsityö-oppiainekokonaisuus, kapenee entisestään. Näin työryhmä kastroi peruskoululaiselta kulttuuriosaamisen erityisesti yläkoulussa.

Työryhmän puheenjohtaja vetosi taideopetuksen vähennyksessä siihen, että kaikista oppiainekokonaisuuksista on vähennetty yhteistä opetusta. Se on heikko peruste, sillä kyse on suhteellisesta vähentämisestä. Kuvataiteessa vähennettiin yläkoulun kaikille yhteistä opetusta puolella, käsitöiden kahdella kolmasosalla. Joissakin muissa aineissa yläkoulun puolella annettava opetus jopa lisääntyi ja sen lisäksi niitä voi ottaa myös valinnaisaineena. Taide ja käsityö kokonaisuutta koskevat myös erityiset rajoitteet, mitä ei sovelleta muissa oppiainekokonaisuuksissa ja siten koululaisen mahdollisuutta oppia kulttuuriaineita laaja-alaisesti vähenee entisestään.

Esittelyn keskusteluosiossa otettiin esille se, että taideaineissa ei tulisi antaa arvosanoja, sillä taidetuntien tulisi olla mukavaa ja rentouttavaa puuhastelua muiden oppiaineiden ohessa. Tämä on visuaalisesti, musikaalisesti ja taidollisesti lahjakkaan lapsen syrjintää – hänkö ei sitten saisi osoittaa osaamistaan hyvin numeroin koulumaailmassa? Epäilenpä, että Suomen menestyneet muotoilijat, arkkitehdit, ympäristösuunnittelijat, elokuvaohjaajat, mediataitajat, teolliset muotoilijat ja kuvataiteenkin saralla menestyneet taitelijat eivät allekirjoita tätä näkemystä. Samoin ammatillisille aloille aikovilla näillä numeroilla on merkitystä.

Jokaisella on oikeus olla hyvä jossain. Puuhastelumaiseksi kivaksi luokiteltu taidekasvatus on myös väärinymmärretty tuntijakoehdotuksessa. Kyse ei ole vain puuhastelusta käsin vaan visuaalisen kulttuurin opiskelu on itseilmaisun lisäksi ajatteluntaitojen, eettisen koodiston ja kulttuurien tuntemuksen pohja. Sen antamat tiedot ja taidot ovat myös selkeästi yhteydessä kykyyn ajatella kolmiulotteisesti ja tuottaa sen mukaista kuvastoa. Fyysikot, matemaatikot ja biologit tarvitsevat kolmiulotteisen esittämisen taitoja abstraktien ajatusten mallintamiseksi – pitäisikö heidänkin aikaansaannoksiaan nimittää jatkossa rentouttavaksi puuhasteluksi? Väitänpä vielä, että Suomen tulevaisuuden päättäjät ja kansalaiset eivät häviä siinä, jos oppivat laaja-alaisesti kulttuuriaineita koko peruskoulun ajan.

Työryhmän monin tavoin ansiokkaasta esityksestä on selkeästi puuttunut osaamista ja näkemystä taidekasvatuksen saralla ja toivon, että tilanne Taide ja käsityö-oppiainekokonaisuuden kohdalta korjataan lausuntokierroksen aikana.

Salla Iivanainen, kuvataideopettaja
Helsinki