Kirjoittajan arkisto

Maailmasta eristetty taidekasvatus ei palvele ketään (julkaistu Suomen Kuvalehdessä 6.12.10)

joulukuu 8, 2010

Kesäkuun alussa julkistettua ehdotusta peruskoulun uudeksi tuntijaoksi tulee arvioida uudelleen.

Työryhmä ehdottaa oppiaineiden jakamista kuudeksi oppiainekokonaisuudeksi: (1) kieli ja vuorovaikutus, (2) matematiikka, (3) ympäristö, luonnontieto ja teknologia, (4) yksilö, yritys ja yhteiskunta, (5) taide ja käsityö sekä (6) terveys ja toimintakyky.

Oppiainekokonaisuudet synnyttävät uusia keinotekoisia raja-aitoja oppiaineiden välille, vaikka tavoitteena on ollut päinvastaisesti eheyttää perusopetusta. Kuvataiteen rajaaminen yksistään taide- ja käsityö -oppiainekokonaisuuteen kuuluvaksi ei ole perusteltua.

Äidinkielen oppimistuloksia on viime aikoina arvosteltu siitä, että oppilaat eivät äidinkielen opetuksen yhteydessä ole harjaantuneet viestien välittämiseen teknisin välinein ja koulun teksti- ja media-arki on erkaantunut koulun ulkopuolisesta media-arjesta.

Yksi mahdollinen syy tälle epäonnistumiselle on, että äidinkielelle asetetut oppimistavoitteet ovat joiltakin osin ensisijaisesti kuvataiteen keskeistä osaamisaluetta.

Kuvataideopettajat hyödyntävät jo nyt teknologiaa (muun muassa videokuvaamista, valokuvausta, digitaalista esitysteknologiaa) monipuolisesti paitsi kuvataiteen sisältöjen myös viestintätaitojen opetuksessa – sekä erilaisten medioiden tulkinnan, että niistä keskustelun ja itse tekemisen kautta.

Tuntijakoraportissakin mainittu UNESCO:lle tehty laaja kansainvälinen taideopetusta koskeva tutkimus osoitti suomalaisen taidekasvatuksen vahvuudeksi uuden teknologian käytön. Monet muutkin kannanotot ovat painottaneet kuvataiteen keskeistä roolia mediakasvatuksessa: myös kuvat ovat ”tekstejä”, ”puhetta” ja jopa ”argumentteja”.

Pidän edellä esitetyn perusteella kestämättömänä ratkaisuna yksistään äidinkielen sisällyttämistä Kieli ja vuorovaikutus -oppiainekokonaisuuteen.

Taide ja käsityöaineet on tuntijakoehdotuksessa perusteettomasti ryhmitelty myös yksilö, yritys ja yhteiskunta -oppiainekokonaisuuden ulkopuolelle, vaikka juuri taide tarjoaisi valmiin foorumin niin yhteisöllisen (kansallisen) identiteetin kuin oman identiteetin työstämiseen monikulttuuristuvassa Suomessa.

Suomalainen kansallinen identiteetti luotiin noin vuosisata sitten juuri korkeakulttuurin piirissä ja taiteella on ollut merkittävä osa suomalaisuuden kuvittelussa ja rakentumisessa. Tänä päivänä kuvalliset viestit muokkaavat ajatteluamme vielä monin verroin enemmän kuin menneisyydessä.

Perusopetustyöryhmä ehdottaa kuvataiteen opetuksen vähentämistä kahdesta yhteen vuosiviikkotuntiin 7. luokalla, kun kuvataiteen kaikille yhteistä opetusta pitäisi päinvastoin lisätä. Lisäksi valinnaistuntien enimmäismäärä vähenisi Taide- ja käsityö-oppiainekokonaisuudessa vuosiluokilla 7-9.

Keinotekoisten oppiainekokonaisuuksien mielekkyys tulee kokonaisuudessaan uudelleenarvioida. Kuvataiteen, musiikin ja käsityön oppimista ei lisää niiden jättäminen lähes kokonaan valinnaisuuden, eikä etenkään keskinäisen vaihtoehtoisuuden varaan.

Taide- ja taitoaineissakin uusi oppi rakentuu kaikille yhteisissä opinnoissa syntyneiden tietojen ja taitojen pohjalle. Kuvien tekeminen vastaa kuvittelun aakkosia. Ja tämän (nykypäivän ja tulevaisuuden) kuvittelun ulkopuolelle ei ole varaa jättää ketään.

Riikka Notkola
Kirjoittaja on taiteen maisteri, taidekasvattaja ja tutkija, San Franciscon modernin taiteen museo, Yhdysvallat, jolla on myös oma blogi ameRiikanmuseo

Mainokset

Kulttuuriosaaminen on kansalaisen perustaito – ja perusoikeus (julkaistu Turun Sanomissa 27.9.10)

syyskuu 29, 2010

Perusopetuksen uusia tavoitteita ja tuntijakoa valmistellut työryhmä sanoo tähtäävänsä koulun sivistystehtävän syventämiseen. Opetuksen yleisiin, kansalaisen taitoihin liittyviin tavoitteisiin ei kuitenkaan ole sisällytetty kulttuurisia taitoja.
Kulttuuriosaamisen tulisi näkyä selvästi koulun arvopohjassa. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa on oleellista, että erilaisiin ryhmiin kuuluvilla ihmisillä on mahdollisuus ilmaista itseään ja ymmärtää muiden näkemyksiä.
Koulun taide- ja käsityöaineissa edistetään juuri tällaista kulttuuriosaamista. Kuvataiteen, musiikin ja käsityön tunneilla opitaan tulkitsemaan kulttuurin sanattomia viestejä sekä käyttämään niitä ajattelun ja vuorovaikutuksen välineenä. Tällaisten kulttuuristen lukutaitojen merkitys on yhtä tärkeää kuin kyky lukea kirjoitettua kieltä. Kuvien ja äänien tulkinta ja tuottaminen ovat taitoja, joita jokaisen kansalaisen tulee saada jo perusopetuksessa.
Median lisäksi myös muotoilun tuotteiden ymmärtäminen on yhteiskunnassa toimimisen kannalta tarpeellista. Jos ihminen on sokea rakennusten ja esineiden suhteen, hän ei voi alla aktiivinen oman ympäristönsä kehittäjä ja osallistua sitä koskevaan päätöksentekoon.
Koululaitoksen tehtävä kulttuurikasvatuksen antajana olisi nähtävä myös sosiaalipolitiikan näkökulmasta. Taide- ja käsityö-kasvatuksella on tärkeä merkitys yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ehkäisijänä, sillä sen avulla voidaan lisätä kansalaisten osallistamista ja estää syrjäytymistä.
Kouluopetuksen tulee tukea lapsen ja nuoren kehityksen eri ulottuvuuksia tasa-arvoisesti. Taide- ja käsityöaineissa oppiminen tapahtuu kokonaisvaltaisesti tunteiden ja toiminnan kautta. Kuvataide, musiikki ja käsityö tarjoavat muita oppiaineita tukevan, mutta niistä poikkeavan näkökulman. Näillä aineilla on keskeinen merkitys oppilaan henkilökohtaisessa kehityksessä ja kulttuuri-identiteetin muodostumisessa.
Perusopetuksen nyt voimassa olevassa opetussuunnitelmassa puhutaan taide-ja taitoaineista. Uudessa ehdotuksessa jaottelu korvataan kahdella oppiainekokonaisuudella, jotka ovat Terveys ja toimintakyky (liikunta, terveystieto, kotitalous) sekä Taide ja käsityö (kuvataide, musiikki, käsityö, draama).
Ehdotus antaa ymmärtää, että liikunta-oppiaineen taidekasvatukseen kytkeytyvästä luonteesta luovutaan. Pohdittavaksi jää, miten esim. taiteenalaksi luokiteltavan tanssin osuus liikunnan sisällöissä määritellään vai katoaako se kokonaan. Tästä näkökulmasta myös uudeksi oppiaineeksi ehdotetun draaman nimike on ongelmallinen. Sen määrittelystä on olemassa erilaisia näkemyksiä: toisaalta puhutaan teatterista ja draamasta taiteenalana ja toisaalta draama ymmärretään menetelmäksi, jota hyödynnetään kaikissa oppiaineissa.
Draama-nimikettä ja sen luonnetta yhtä tai useampia tiedonaloja (esim.teatteri- ja tanssitaidetta) yhdistävänä oppiaineena tulisikin pohtia ennen sen sisällyttämistä kouluopetukseen. Miten draama suhteutuu äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineseen, jonka sisältöihin se nykyäänkuuluu?
Draamasta käydyssä keskustelussa on olennaista muistaa, ettei sillä voida korvata jo olemassaolevien oppiaineiden sisältöjä. Taide ja käsityö-kokonaisuuteen ehdotetun draaman tarvitsemia tunteja ei saa leikata käsityön ja kuvataiteen tuntimääristä. Uusi oppiaine on sinänsä tarpeellinen, mutta sitä ei tulisi lisätä kouluaineiden kokonaisuuteen, mikäli sille ei osoiteta lisätunteja. Oppiaineiden määrän lisääminen nykyisestä on myös ristiriidassa opetuksen eheyttämiseen tähtäävien tavoitteiden kanssa.
Tuntijakotyöryhmän tavoitteena oli hallitusohjelman mukaisesti parantaa taide- ja taitoaineiden asemaa. Lehdistössäkin esiintyneille väitteille taidekasvatuksen vahvistumisesta ei ehdotuksessa kuitenkaan löydy perusteita, sillä yhdenkään Taide ja käsityö -kokonaisuuden oppiaineen kokonaistilanne ei parane nykyisestä. Liikunta on entisistä taide- ja taitoaineista ainoa, jonka opiskelu lisääntyy.
Taide- ja käsityöaineiden kaikille yhteisen opetuksen tuntimäärät alakoulussa eivät muutu muiden kuin käsityön osalta, jonka tunteja siirretään alemmille luokille. Yläkoulussa opetustunteja vähennetään yhteen sekä kuvataiteessa että käsi- työssä. Musiikin tilanne säilyy ennallaan yhdessä tunnissa. Luvassa on siis vain yksi tunti näitä oppiaineita 7. luokalla, eikä sen jälkeen ollenkaan kaikille yhteistä opetusta.
Tuntiesityksessä korostetaan valinnaisuuden merkitystä. Esityksessä lähdetään siitä, että Taide ja käsityö -kokonaisuuden oppiaineet olisivat päättöluokilla keskenään vaihtoehtoisia ja nykyistä vähäisempien valinnaistuntien varassa.
Taide- ja käsityöaineiden roolia yleissivistyksessä lähestytään niiden vaihtoehtoisuuden kautta. Kuvataiteen, käsityön ja musiikin merkitystä oppilaiden kasvulle ja oppimiselle ei tunnusteta samanarvoisena muiden oppiaineiden kanssa.
Ehdotus heikentää kuvataiteen, musiikin ja käsityön opetuksen nykyiselläänkin heikkoja edellytyksiä peruskoulun yläluokilla. Näiden aineiden tunteja ei tulisi missään tapauksessa vähentää. Valinnaisuutta parempi ratkaisu olisi, että  Taide ja käsityö -kokonaisuudelle merkityt valinnaiset tunnit ohjattaisiin kuva- taiteen, musiikin ja käsityön yhteiseen opetukseen siten, että näitä aineita olisi kaikille yhteisenä jokaisella luokka-asteella, myös 8. ja 9. luokilla.
Tuntijakoehdotuksen mukaan kuvataiteen ja musiikin yhteiset tunnit sijoittuisivat pääosin alakouluun. Alakoulun taide- ja käsityöaineista vastaavat lähes poikkeuksetta luokanopettajat, jotka ovat yleensä opiskelleet näitä aineita vain 3–5 opintopisteen verran. Kun perusopetuksen kaikille yhteistä opetusta tarkastellaan kokonaisuutena, saavat oppilaat Taide ja käsityö -ryhmittymässä selvästi muita oppiaineita vähemmän aineenopettajatasoista opetusta.
Tilanne on haasteellinen jo nykykoulussa ja työryhmän tekemä ehdotus edellyttäisi toteutuessaan koko opettajankoulutuksen uudelleenarviointia. Tiedonalojen tasa-arvoisuuden nimissä ainakin osa alakoulun taideopetuksesta tulisi olla aineenopettajan (vähintään 60 op) antamaa.
Oppilaan mahdollisuuksia opintojensa suuntaamiseen tulisi lisätä, mutta valinnaisuuden lisäämisen ei saa olla ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kaikissa oppiaineissa taataan yhtäläinen perustaso. Tämä edellyttää pätevien opettajien saamista kaikkiin kouluihin: virkoja perustetaan ainoastaan silloin, kun aineen jatkuvuudesta on takeita eikä se perustu valinnaisaineen heikkoon asemaan.
Tuntiesityksen seuraukset olisivat toteutuessaan kauaskantoisia. Jos oppiaineissa ei riitä tunteja, menettää kouluyhteisö työhönsä sitoutuneet opettajat. Ongelma ei koske yksinomaan peruskoulua, sillä yleissivistävän taide- ja käsityö-kasvatuksen olemassaololla on merkitystä koulutuksen ja kulttuurin kaikilla saroilla.

Marjo Räsänen, TaT
Turun opettajankoulutuslaitoksen kuvataidekasvatuksen lehtori
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun dosentti

Suomesta ei tulevaisuudessa löydy visuaalisen kulttuurin osaajia

elokuu 30, 2010

Parhaillaan ollaan päättämässä siitä, mitä oppiaineita suomalaisessa peruskoulussa jatkossa opiskellaan – ja minkä verran. Peruskoulun uutta tuntijakoa valmistelleen työryhmän keskeisenä tavoitteena oli vahvistaa erityisesti taito- ja taideaineiden asemaa. Tätä päämäärää uusi esitys ei käytännössä palvele, vaikka mediassa on näin uutisoitu.

Toteutuessaan esitys tarkoittaisi, että esimerkiksi kaikille oppilaille yhteinen kuvataiteen opetus vähenisi peruskoulun aikana kahdeksasta seitsemään tuntiin. Tästä valtaosan opettaisivat luokanopettajat – kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin aineenopettajan opetusta oppilas saisi vain yhden viikkotunnin ajan seitsemännellä luokalla. On selvää, että nykyaikaisessa läpikotaisin visuaalisessa yhteiskunnassa se on täysin riittämätön määrä edes jonkinlaisen aktiivisen kuvanluku- ja kuvan tuottamistaidon saavuttamiseksi.

Ikävaiheessa, jossa nuori joutuu toden teolla tiedostamaan ympäröivään mediakuvastoon ja omaan identiteettiinsä liittyvät kysymykset, tuntijakoehdotus siirtäisi painopistettä kaikille yhteisesti annettavasta perusopetuksesta valinnaiskursseihin. Lisäksi toteutuessaan tuntijako vähentäisi myös valinnaistuntien enimmäismäärää Taide ja käsityö-oppiaineryhmässä. Valinnaiskurssien toteutuminen vuosittain olisi epävarmaa vaihtelevien oppilasmäärien takia ja siksi pätevien, päätoimisten aineenopettajien palkkaaminen kouluun vaikeutuisi suuresti. Peruskoulun taide- ja kulttuuriopetus olisi siis todennäköisesti laadultaan nykyistä heikompaa, määrällisesti vähäisempää ja vain osa oppilaista voisi osallistua siihen.

Tulevaisuuden koulussa ja tulevaisuuden yhteiskunnassa ei ilmeisesti tuntijakotyöryhmän mukaan tarvita muotoilua, arkkitehtuuria, visuaalista mediaa, digitaalista kuvaa, valokuvaa, elokuvaa, taiteeseen pohjautuvaa ympäristökasvatusta, oman ja vieraampien kuvakulttuurien tuntemusta, taidehistoriaa, perinteisiä kuvan tuottamisen tekniikoita eikä muita kulttuuritaitoja.  Ainakin opetuksen vähentäminen jo ennestään varsin vaatimattomasta määrästä tarkoittaisi näiden sisältöjen rajua karsimista.

Onko tähän varaa aikana, jolloin suomalaisen teknologiaosaamisen lippulaiva kompuroi muotoilusta ja luovista innovaatioistaan tunnetun amerikkalaisyhtiön varjossa? Onko tähän varaa aikana, jolloin nuorten pirstaloitunut ihmiskuva ja elämän merkitykselliseksi kokemisen puute on näkyvästi esillä – seurauksineen? Kuvataide-oppiainetta ajatellaan ilmeisesti edelleenkin muinaisten mielikuvien ”piirustuksenopetuksena”, jolla on marginaalinen asema nykyihmisen tieto- ja taitorepertuaarissa. Tuskin kukaan odottaa hammaslääkäriin mennessään kohtaavansa 60-luvun porausvälineistöä – miksi siis kuvitellaan kouluopetuksen ja taidekasvatuksen olevan samanlaista kuin menneinä vuosikymmeninä?

Kuvataide-oppiaine on kiinni tämän ajan ilmiöissä ja ihmisyydessä. Oppitunneilla ja taiteellisella työskentelyllä syntyvä inhimillinen vuorovaikutus, luovan ideoinnin ja ongelmanratkaisun prosessi sekä oman minän suhde muihin ovat niitä keskeisiä sisältöjä, joita nyt ollaan tulevaisuuden koulusta vähentämässä.

Sanna Ropponen, kuvataiteen lehtori, Olarin koulu ja lukio, Espoo
Elina Tynkkynen, kuvataiteen lehtori, Matinkylän koulu, Espoo

Uusi tuntijakoehdotus kastroi kulttuuriosaamisen

elokuu 2, 2010

Peruskoulun tuntijakotyöryhmän yksi tehtävä oli taide- ja taitoaineiden aseman parantaminen koululaisen arkipäivässä. Opetusministeriön uutisointi ”Taideaineita lisätään peruskoulussa” rauhoitti odottavan mieltä.

Vihreä eduskuntaryhmä järjesti keskustelutilaisuuden Eduskunnan kansalaisinfossa ke 9.6.10 otsikolla ”Tukeeko uusi tuntijako lasta?”, jossa käytiin läpi uusi tuntijakoehdotus ja sen perusta.

Ehdotus laajentaa taideaineiden kirjoa kyllä draama-oppiaineella. Valitettavasti ehdotus samalla ajaa taideaineet nurkkaan vähentämällä niiden kaikille yhteistä opetusta. Koululaisen mahdollisuudet saada riittävän laaja tieto-, teoria- ja kokemuspohja kulttuurin alalta oppiaineissa, jota uudessa tuntijaossa edustaa Taide ja käsityö-oppiainekokonaisuus, kapenee entisestään. Näin työryhmä kastroi peruskoululaiselta kulttuuriosaamisen erityisesti yläkoulussa.

Työryhmän puheenjohtaja vetosi taideopetuksen vähennyksessä siihen, että kaikista oppiainekokonaisuuksista on vähennetty yhteistä opetusta. Se on heikko peruste, sillä kyse on suhteellisesta vähentämisestä. Kuvataiteessa vähennettiin yläkoulun kaikille yhteistä opetusta puolella, käsitöiden kahdella kolmasosalla. Joissakin muissa aineissa yläkoulun puolella annettava opetus jopa lisääntyi ja sen lisäksi niitä voi ottaa myös valinnaisaineena. Taide ja käsityö kokonaisuutta koskevat myös erityiset rajoitteet, mitä ei sovelleta muissa oppiainekokonaisuuksissa ja siten koululaisen mahdollisuutta oppia kulttuuriaineita laaja-alaisesti vähenee entisestään.

Esittelyn keskusteluosiossa otettiin esille se, että taideaineissa ei tulisi antaa arvosanoja, sillä taidetuntien tulisi olla mukavaa ja rentouttavaa puuhastelua muiden oppiaineiden ohessa. Tämä on visuaalisesti, musikaalisesti ja taidollisesti lahjakkaan lapsen syrjintää – hänkö ei sitten saisi osoittaa osaamistaan hyvin numeroin koulumaailmassa? Epäilenpä, että Suomen menestyneet muotoilijat, arkkitehdit, ympäristösuunnittelijat, elokuvaohjaajat, mediataitajat, teolliset muotoilijat ja kuvataiteenkin saralla menestyneet taitelijat eivät allekirjoita tätä näkemystä. Samoin ammatillisille aloille aikovilla näillä numeroilla on merkitystä.

Jokaisella on oikeus olla hyvä jossain. Puuhastelumaiseksi kivaksi luokiteltu taidekasvatus on myös väärinymmärretty tuntijakoehdotuksessa. Kyse ei ole vain puuhastelusta käsin vaan visuaalisen kulttuurin opiskelu on itseilmaisun lisäksi ajatteluntaitojen, eettisen koodiston ja kulttuurien tuntemuksen pohja. Sen antamat tiedot ja taidot ovat myös selkeästi yhteydessä kykyyn ajatella kolmiulotteisesti ja tuottaa sen mukaista kuvastoa. Fyysikot, matemaatikot ja biologit tarvitsevat kolmiulotteisen esittämisen taitoja abstraktien ajatusten mallintamiseksi – pitäisikö heidänkin aikaansaannoksiaan nimittää jatkossa rentouttavaksi puuhasteluksi? Väitänpä vielä, että Suomen tulevaisuuden päättäjät ja kansalaiset eivät häviä siinä, jos oppivat laaja-alaisesti kulttuuriaineita koko peruskoulun ajan.

Työryhmän monin tavoin ansiokkaasta esityksestä on selkeästi puuttunut osaamista ja näkemystä taidekasvatuksen saralla ja toivon, että tilanne Taide ja käsityö-oppiainekokonaisuuden kohdalta korjataan lausuntokierroksen aikana.

Salla Iivanainen, kuvataideopettaja
Helsinki

Tulevaisuusfoorumi Olarissa 9.3.2010

maaliskuu 31, 2010

Espoolainen Olarin koulu ja lukio järjesti tiistaina 9.3.2010 avoimen yleisötilaisuuden, jossa keskusteltiin tulevaisuuden kouluopetuksen suuntaviivoista Espoossa.

Keskustelijoina olivat Olarin omien opiskelijoiden sekä historian ja yhteiskuntaopin lehtori Sari Halavaaran lisäksi OPH:n yleissivistävän koulutuksen johtaja Jorma Kauppinen, kansanedustaja Jukka Mäkelä, Aalto-yliopiston professorit Juhani Vaivio ja Maija-Riitta Ollila sekä tulevaisuudentutkija Marja-Liisa Viherä.

Parituntisessa tilaisuudessa tulevaisuuden koulun tärkeimmiksi suuntalinjoiksi nousivat mm. oppijan oman elämän ymmärtäminen kaiken oppimisen lähtökohtana, kannustava kumppanuus ja yhteisöllisyys sekä oppijan yksilöllisyyden kunnioitus ja hyvinvointiin panostaminen.

Opiskelijoiden kommenteissa ja niistä seuranneessa yleisökeskustelussa nousi esiin huoli siitä, antaako sirpaloitunut ja erillisiä oppiaineita korostava nykykoulu riittävästi arvoihin, maailmankuvaan, minuuden rakentamiseen ja sosiaaliseen toimintaan liittyviä taitoja oppilailleen. Opiskelijanäkökulma aiheeseen oli, että vaikka opiskelu koetaan yleensä mielekkäänä ja opetus tasokkaana, opiskelija-arjen kääntöpuolena ovat kiire, stressi, loppuunpalamisen vaara sekä oman opintomenestyksen vertaaminen muihin. Sekä peruskoulu- että lukiotasolla opiskelijat peräänkuuluttivat aikaa rauhoittumiseen, syventymiseen ja tunnetaitojen kehittämiseen opiskeluarjessa. Muun muassa taidekasvatuksen merkitystä tämän tavoitteen saavuttamisessa sivuttiin useampaan otteeseen, vaikka panelikeskustelijoiden joukossa ei varsinaista taidealan tai taidekasvatuksen asiantuntijaa tällä kertaa ollutkaan.

Yhteenveto keskustelusta on luettavissa Olarin koulun ja lukion verkkosivuilla: www.olari.fi

Teksti: Sanna Ropponen

Vaikuttajavierailu: Marika Niemi Espoon Matinkylän koulussa

maaliskuu 1, 2010

Tämä teksti on kopioitu Marika Niemen omasta blogista. Teksti julkaistiin  25.2.2010:

Toista viikkoa sitten sain olla mukana Matinkylän koulun kuvataiteen oppitunnilla seuraamassa opetusta ja keskustelemassa nuorten kanssa. Vierailu liittyi Kuvataideopettajat ry:n jäsenten organisoimaan valtakunnalliseen kampanjaan. Käsitykseni taito- ja taideaineiden tärkeydestä vahvistui entisestään. Jokainen oppilas uppoutui työhönsä ja nautti käsillä tekemisen ilosta. Jokaiseen työhön liittyi oma tarinansa, jonka pohjalta nuori taiteili virtuaalipelimaailman kuvan. Olisittepa olleet näkemässä, miten hienoa taidetta syntyi.

Opettaja Elina Tynkkynen korostaa tekemisen ilon lisäksi olennaisten tietojen ja taitojen oppimista sekä aistikykyjen harjoittamista. Keskustelussamme, hän nosti esille elokuvakasvatuksen mahdollisuudet osana opetusta. Vierailun jälkeen jäin miettimään eri välineiden hyödyntämistä opetuksessa. Meillä on välineitä, mutta halutaanko tai osataanko niitä hyödyntää? Kaikkea ei tarvitse osata itse. Eri alan osaamista yhdistämällä ja eri oppiainerajat ylittävällä yhteistyöllä, voidaan aikaansaada hyviä oppimistuloksia myös niiden oppilaiden osalta, joille teoriatiedon omaksuminen perinteisin keinoin on haastavaa. Sitä paitsi sisältö saa aivan eri painoarvon, jos sitä on itse luomassa. Moni meistä oppii vieraita kieliä musiikin kautta, eikö esimerkiksi biologiaa voi oppia videoimalla tai piirtämällä. Näin sisällön lisäksi oppii itseilmaisua, ryhmätyötaitoja ja esiintymään luontevasti.

Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia. Nuoret viettävät ison osan päivästä YouTubessa, facebookissa, SecondLifessa, Ningissä, Wikissä ja muissa sosiaalisen median eri välineissä. Opetuksenkin on pysyttävä ajan hermolla. Uusien välineiden käytön oppiminen on opettajan työssä välttämätöntä. Tietokone ei ole ainoastaan työskentelyväline vaan sen kautta viestitään ja sitä käytetään tiedon lähteenä. Yhä tärkeämpää on nostaa lasten ja nuorten tietoisuuteen myös netin haittapuolet. Kaikissa kouluissa ei ole multimedia-alan opetusta, johon sisältyy tietolähteen kriittinen arviointi, tietosuoja, tietoturva ja netiketti. Näkisin, että koulun kuvisopettajalla voisi olla entistä painavampi rooli eri medioiden ja välineiden osaajana.

Vaikuttajavierailu: Outi Alanko-Kahiluoto Myllypuron yläasteella 22.1.2010

helmikuu 23, 2010

Oivalluksia kuviksen tunnilla

Sain kutsun tulla seuraamaan kuvataiteen opetusta Myllypuron yläasteelle, kouluun, joka oli minulle entuudestaan tuttu.  Olin käynyt koululla muutaman kerran ja tutustunut muun muassa koulun venäjän opetukseen. Olen itse itähelsinkiläinen, joten Itä-Helsingin kouluissa vieraileminen on minulle aina aivan erityinen ilo.

Valitsin vierailutunneikseni 8-luokkalaisten kaksoistunnin varhaisena perjantaiaamuna. Tunnin alkaessa ulkona oli vielä hämärää – ja kuten olin ajatellutkin – oppilaat olivat aluksi uneliaan oloisia – kukapa ei olisi, perjantaiaamuna kello 8? Kaksoistunnin aikana me kaikki kuitenkin vähitellen heräsimme, työt saatiin tehtyä, ja kellojen soidessa välitunnille oli aamuhämärä jo muuttunut talvipäivän valoisuudeksi. Oppilaita ryhmässä oli noin 20. Ja koska kyseessä oli kahdeksasluokkalaisten tunti, kaikki oppilaat olivat valinneet kuvataiteen itselleen valinnaisaineena.

Mitä tunnin aikana sitten tehtiin? Opettaja Inka antoi jokaiselle tehtäväksi askarrella itselleen mitalin. Pohjana oli vanha pyöreä pahvinen narikkalappu, jonka sai maalata ja koristella miten tahtoi. Tehtävänä oli palkita itsensä jostakin, missä oli erityisen hyvä. Innostuin itsekin positiivisesta ja hauskasta tehtävästä, joka kuitenkaan ei ollut helppo. Ihmisen on joskus hyvä miettiä, missä juuri minä olen viime aikoina onnistunut erityisen hyvin.

Joku oppilaista palkitsi itsensä soittamisesta, toinen laulamisesta, kolmas huumorintajusta, muutama poika softauksesta, ja eräs tyttö pikkusisarustensa hoidosta, ja muutamat kuviksen taidoistaan. Yleisesti ottaen luokassa oli mukava, normaalin hälisevä ilmapiiri, ja oppilaat juttelivat mielellään töistään. Kivoja oppilaita osaavan opettajan ohjauksessa.

Tunnin aluksi kerroin, kuka olen ja miksi olen tullut seuraamaan tuntia. Että olen tuossa lähellä Herttoniemessä asuva kansanedustaja ja kahden koululaisen äiti, ja että eduskunnassa olen sivistysvaliokunnan jäsen. Sivistysvaliokunta puolestaan on mukana päättämässä monista nuorten elämään vaikuttavista asioista, kuten siitä, mitä oppiaineita kouluissa opetetaan.

Kerroin myös, miksi olin tullut juuri nyt: että paraikaa valmistellaan tuntijaon muutosta, ja että haluan tietää, mitä oppilaat valinnaisaineiden määrästä ja sisällöstä ajattelevat. Kerroin myös, että Suomen hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa, että taito- ja taideaineiden asemaa tullaan vahvistamaan.
Kerroin, ettei vielä ole varmaa, saadaanko valinnaisuuden vahvistamiseen lisää rahaa, mikä tarkoittaisi, että valinnaisaineiden tuntimäärä kasvaisi (jolloin esimerkiksi kuvista voisi olla lukujärjestyksessä enemmän) tai että oppilaat voisivat valita itselleen lisää valinnaisaineita.

Oppilaiden enemmistön mielipide oli selvä: taito- ja taideaineita saisi olla enemmän, mutta koulupäiviä ei saa nykyisestä pidentää. Entäs, kysyin, suostuisitteko koulupäivän pitenemiseen, jos taito- ja taideaineilla saataisiin koulupäivää kevennettyä? Tuntuisiko koulu vähemmän raskaalta, jos musiikkia, kuvista ja vaikka ilmaisutaitoa olisi enemmän muiden oppiaineiden joukossa?

Tästä oli montaa mielipidettä, eikä ihme. Otaksun, että myös päättäjien näkemykset hajoavat siinä, pitääkö valinnaisuutta vahvistaa yksiselitteisesti lisäämällä taito- ja taideaineita, vai pitäisikö valinnaisuuden vahvistamisen tapahtua jollain muulla konstilla. On väläytetty esimerkiksi oppiaineiden jaottelua keskenään vaihtoehtoisiin kokonaisuuksiin.

Minun tulkintani mukaan tuntijakotyöryhmän tehtävänanto lähtee siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että Suomessa on oppimistuloksilla mitaten maailman paras peruskoulu, mutta samaan aikaan koulupudokkaiden määrä kasvaa ja oppilaiden kouluviihtyvyys laskee. Olen periaatteessa samaa mieltä kuin Myllypuron kasiluokkalaiset siinä, ettei ainakaan taito- ja taideaineiden määrän lisääminen ratkaise koko vyyhteä.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kouluviihtyvyyden lasku on yhteydessä opetuksen teoreettisuuteen sekä taito- ja taideaineiden vähyyteen. Suomessa tehtiin takavuosina virhe siinä, että taito- ja taideaineiden tuntimäärää radikaalisti vähennettiin. Koulupäivien yksinomainen pidentäminen ei tee teoreettisesti painottuvasta opintokokonaisuudesta selviämisestä helpompaa niille, jotka ovat jo nyt vaarassa tippua kyydistä, tai jotka syystä tai toisesta eivät pärjää liian isoissa ryhmissä. Ja mitä käy oppiaineiden sisällöille, jos samaa taito- ja taideaineiden tuntimäärää on jakamassa entistä useampi oppiaine?

Pitäisi pohtia, miten myös sosiaalista ja emotionaalista kasvua voitaisiin tukea nykyistä paremmin. Miten kasvatamme sosiaalisesti taitavia, myötätuntoon kykeneviä ja yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisia kansalaisia? Ehkä niin, että huomioimme erilaisten oppijoiden erilaiset tarpeet ja kohtaamme oppilaat keskenään tasavertaisina. Ja myös niin, että lisäämme taito- ja taideaineiden osuutta suhteessa muihin aineisiin.

Minusta on väärin, ettei oppilas voi opiskella esimerkiksi musiikkia tai kuvataidetta enää seitsemännen luokan jälkeen lainkaan, ellei hän ota niitä valinnaisaineikseen. Taideaineet tarjoavat kauneuden elämyksiä, joihin muilla oppitunneilla ei juuri ole mahdollisuuksia. Nyt taito- ja taideaineet kilpailevat valinnaisuudessa myös sellaisten valinnaisten aineiden kanssa kuin tietotekniikka ja kielet, missä kyllä ei ole järjen häivää.

Kyllähän valinnaisuuden lisääminen voi koulumotivaatiota vahvistaa. Jos lapsi haluaa tietotekniikan, ehkä se kannattaa hänelle suoda. Mutta jos lapsi on tietokoneella myös iltaisin, eikö hän tarvitse kasvuunsa myös kuvataiteen ja musiikin kaltaisia aineita?

Kuvataiteella on koulussa oma tehtävänsä. Elämme kulttuurissa, jossa visuaalisten viestien ymmärtäminen on tärkeää. Visuaalinen hahmottaminen yhteistyössä kädentaitojen ja materiaalien tuntemuksen kehittymisen kanssa on jotakin, mitä muilla oppiaineilla ei opita. Käsityö, kuvataide ja kotitalous, esimerkiksi, ovat kaikki omanlaisiaan oppiaineita, joista kullakin on omat tehtävänsä.

Soisin mielelläni, että eri oppitunneilla sovellettaisiin taito- ja taideaineiden menetelmiä, esimerkiksi käsillä tekemistä. Minkään läpäisyperiaatteen soveltaminen ei silti voi korvata taito- ja taideaineiden olemassaoloa.

Miksi kuvataide on oppiaineena korvaamaton? Kuvataiteen tunnilla oppilas saa tuntuman kykyynsä tuottaa kauneutta ja jotakin kokonaan uutta. Taide ei koskaan ole syrjään vetäytyvää, eikä taiteen tarvitse varoa omia rajojaan. Taide on ainutkertaista, kuten nuoruus.  Taide on löytämisen iloa. Taide antaa ymärryksen siitä, että aina on mahdollista kokea jotakin uutta, ennakoimatonta ja odottamatonta, ja aina on aihetta toiveikkuuteen.

Ehkäpä annan itselleni mitalin tästä oivalluksesta!

Outi Alanko-Kahiluoto
Kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja (Vihr.)
outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi