Kirjoittajan arkisto

Hyvää tulevaisuutta!

tammikuu 14, 2013

Kuvataideopettajien syyspäivillä 9.-10.11.2012 tulevaisuuden koulua visioitiin vapaasti ja säännöistä riippumatta, rajojen yli kurkistellen.

Päivillä kurkotettiin koulun seinien läpi ulos koulusta ja kohti tulevaisuutta ja pohdittiin yhdessä sitä, mitä uudistuvassa yleissivistävässä koulutuksessa kuvataiteen osalta pitäisi opettaa. Ja miten! Mielenkiintoisten ja innostavien luentojen jälkeen ideoitiin yhdessä ideaalia opetussuunnitelmaa mielikuvaharjoitusten, aivomyrskyn ja joukkoälyn voimin.

Tässä esimerkkejä yhteisistä oivalluksista, lämpimät kiitokset kaikille syyspäiville osallistuneille kuvataideopettajille!

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

123

… Ja vielä: Mikä onkaan KUVATAIDEOPETUKSEN TULEVAISUUS? (Huom! liiku prezi-esityksessä eteenpäin alalaidan nuolinäppäimillä)

Draama ei pelastaisi taideopetuksen asemaa

kesäkuu 8, 2010

Peruskoulun uudesta tuntijakoesityksestä on kerrottu ristiriitaista tietoa. Jos esitys menee läpi, ei taito- ja taideaineiden asema suinkaan tule vahvistumaan, vaan se selvästi heikkenee. Tuntimäärä supistuisi nimenomaan yläkoulussa, jossa opetuksesta vastaavat taidekasvatukseen ja käden taitoihin erikoistuneet aineenopettajat. Uusi oppiaine draama ei toisi pelastusta, vaan joutuisi astumaan samaan marginaalirooliin kuin muutkin taideaineet.

Logiikka pettää pahasti, jos väitetään taideopetuksen lisääntyvän uuden taideaineen myötä. Kun tuntiresursseja ei vastaavasti ole esityksessä lisätty, tulee aineryhmälle jäämään entistä pienempi osuus opetettavia tunteja oppiainetta kohti. Lopputulos tarkoittaa, että kuvataide-, musiikki- ja käsityötunteja on tulevaisuuden koulussa vähemmän kuin nykykoulussa.

Kotitaloustunneille taitaa käydä samoin. Itse asiassa seuraukset olisivat kauaskantoisempia: jos oppiaineissa ei riitä tunteja, menettää kouluyhteisö koulutyöhön sitoutuneet päätoimiset taito- ja taideopettajansa. Koulun kehittämistyöstä, koulukulttuurin arjesta ja juhlasta puuttuisi pahimmassa tapauksessa kokonainen aineryhmä.

Hallitusohjelmaan kirjattu pyrkimys lisätä taidekasvatusta kouluissa heittää esityksessä siis rankasti häränpyllyä. On huijausta saada kansalaiset uskomaan jotakin muuta.

Aija Viita

Kuvataideopettaja, Helsinki


Jos esitetty peruskoulun tuntijako toteutuu, oppilaan oikeudenmukainen päättöarviointi vaarantuu

kesäkuu 8, 2010

Haluan kertoa ruohonjuuritason kokemuksestani yläkoulussa. Tällä hetkellä 13-14 vuotiaat 7. luokan oppilaat ovat opetuksessani 2 vuosiviikkotuntia eli 2 x 45 minuuttia yhden lukuvuoden ajan. Kuvataiteen opetussuunnitelmaa seuraten vuoden kuvataideopetukseen kuuluvati visuaalisen kulttuurin tuntemus, taidehistoria, mediakasvatus, oppilaan oman kuvailmaisun ja kuvan tulkinnan harjoittelu, muotoilu- ja arkkitehtuurikasvatus.

Vuodessa oppilaiden taidot ja rohkeus omien ideoiden ilmaisemiseen kuvallisesti kehittyvät ja ehdimme kokeilla niin monta tekniikkaa, että onnistumisia tulee muillekin kuin hyville piirtäjille. Meillä on tietokoneet, kamerat ja monet muut välineet käytössä päivittäin. Toden totta, se onkin uskoakseni ala- ja yläkoulun kuvataideopetuksen ero: voimme yläkoulussa käyttää laajasti erilaisia vaativiakin tekniikoita ja antaa monitulkintaisempia teemoja oppilaidemme tutkittavaksi, kuin mitä alakoulun ikätaso mahdollistaa. Tällä hetkellä 7. luokan oppilas saa vuoden aikana noin kahdeksan erilaista välinettä, joilla osoittaa taitonsa ja intonsa oppia jotain uutta. Jos ehdotettu tuntijako hyväksytään, puolet näistä mahdollisuuksista katoaa. Kuvataiteen ripottelu pitkin vuotta kaksoistunteina, sekä jakson yli kestävät tauot opetuksessa, tekisivät opiskelusta lyhytjänteistä.

Tarvittaisiiin oraakkelin taitoja antamaan 9. luokan todistukseen tulevia kuvataiteen päättöarvioita 7. luokalla tapahtuneen puolen vuoden työskentelyn pohjalta. Jouluun mennessä 7. luokan oppilaat ovat opetelleet uuden koulun tavat, tilat ja välineet. Olemme rakentaneet luottamusta ja sopivan työskentelyilmapiirin. Varsinainen työskentely oikeastaan vasta alkaa tästä. Kuvataideopetusta ei voida myöskään pilkkoa kestoltaan 1 x 45 minuuttiin. 7. luokan kuvataiteentunnista meillä 15 minuuttia on keskustelua kuvista, 15 minuuttia välineiden esille ottamista ja suunnittelua. Siivous vie ripeästikin tehtynä 10 minuuttia. Tämä yhtälö jättää 22 hengen ryhmässä alle minuutin aikaa oppilasta kohden. Hyvässä kuvataideopetuksessa tulee olla aikaa keskustelulle, kokeiluille, yrityksille ja erehtymisille.

Tämän hetkinen tuntimäärä on niukka, sen puolittuminen on katastrofi. Kaikista esitetyistä väitteistä huolimatta nyt annettu tuntijakoehdotus ei vahvista taideaineita. En kirjoita tätä siksi, että olisin huolissani omasta työllistymisestäni, voisin opettamisen lisäksi työllistyä monella muullakin tapaa. Kirjoitan tämän siksi, että uuden tuntijaon julkaisuhetkellä luin 7. luokan palautteita, joissa oppilaiden suurin ja toistuvin toive oli saada keskittyä omaan työhön rauhassa useamman viikon ajan. Oma sisällöntuotanto ruokkii luovuutta.

Kuvataide on kulttuurinen kieli ja vuorovaikutuksen väline. Tästä voidaan pitää yhtenä esimerkkinä sitä, että ydinjätehaudan kanteen aiotaan kertoa se tärkein asia sarjakuvana. Kuvataiteeseen ja visuaaliseen kulttuuriin liittyvien taitojen merkitys ei millään mittarilla ole vähenemässä. On ironista, että kuvataide ja visuaalinen kulttuuri halutaan näivettää peruskoulussa puoleen nykyisestä vähästä juuri silloin, kun kuvien ja mediataitojen merkitys on noussut voimakkaasti ja sanoilla puhutaan päinvastaista.

Itse ajattelen, että me kuvataideopettajat Suomen peruskouluissa ja lukioissa teemme samaa työtä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien kanssa. Vaikka välineemme ovatkin erilaiset, tavoitteet opetukselle ovat samankaltaiset: oppilaan ilmaisun tukeminen ja identiteettityö, vuorovaikutus muihin sekä kulttuurin tunteminen, niin nykykulttuurin kuin kulttuurihistoriankin. Siinä missä äidinkieli ja kirjallisuus tutkivat näitä asioita sanoin, me tutkimme niitä elokuvaamalla, valokuvin, muotoilemalla ja monilla muilla tavoin.  Ja nyt käsi sydämelle: jos äidinkielen ja kirjallisuuden opettaminen loppuisi puolen vuoden aineenopettajan opetuksen jälkeen 7. luokalla, miten oikeudenmukaisena oppilaan päättöarvointia voitaisiin pitää?

Hanna Saarinen
peruskoulun riviopettaja, Karakallion koulu
graafikko ja temperamaalari

Ehdotettu uusi peruskoulun tuntijako tarkoittaa toteutuessaan taideopetuksen vähenemistä yläluokilla

kesäkuu 8, 2010

Kuvataideopettajat ry:n kannanotto esitykseen Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako

(Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1)

Perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja perusopetuksen tuntijaon tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti vahvistaa taito- ja taideaineiden asemaa. Kuvataideopettajat ry katsoo, ettei työryhmän 1.6.2010 opetusministerille luovuttama esitys toteuta tätä tavoitetta. Sen sijaan ehdotus heikentää peruskoulun yläluokilla kuvataiteen sekä käsityön ja musiikin opetuksen edellytyksiä nykyisestäänkin.

7. – 9. luokilla kaikille oppilaille yhteisiä tunteja on esityksessä vähennetty yhteen vuosiviikkotuntiin kuvataiteessa, musiikissa ja käsityössä, kun nykyisellään kaikille yhteisiä tunteja on ollut 1-3 vuosiviikkotuntia oppiaineesta riippuen. Lisäksi näille oppiaineille varattu valinnaisten tuntien määrä yläluokilla on esityksessä vähäisempi kuin nyt voimassa olevan tuntijaon aikana on toteutunut. Nämä ehdotukset ovat ristiriidassa työryhmälle toimeksiannossa annetun keskeisen tavoitteen kanssa.

Esityksessä myönteistä kehitystä edustaa se, että valinnaisaineiden tuntimäärät on kohdennettu erikseen eri oppiaineryhmille. Tämä on omiaan selkeyttämään valtakunnallista tuntijakoa ja edistämään koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista.

Työryhmä esittää perusopetukseen uudeksi oppiaineeksi draamaa, joka sijoitettaisiin Taide ja käsityö -oppiaineryhmään. Kuvataideopettajat ry katsoo, että kun taideaineita halutaan vahvistaa, Taide ja käsityö- oppiainekokonaisuuteen ei tule lisätä uusia oppiaineita, ellei oppiainekokonaisuuden kokonaistuntimäärää vastaavasti lisätä. Oppiaineiden määrän lisääminen nykyisestä on myös ristiriidassa työryhmän esittämien perusopetuksen kehittämistavoitteiden ja opetuksen eheyttämiseen tähtäävien toimenpiteiden kanssa.

Esitykseen sisältyvä opettajakelpoisuuksia koskeva asetuksen muutosesitys johtaa toteutuessaan taideopetuksen laadun heikentymiseen. Asetuksen muutosesityksessä draaman opettajan aineenhallinnan tasoksi määritellään vain puolet siitä, mitä muissa oppiaineissa aineenopettajalta vähimmilläänkin edellytetään.  Tässä tilanteessa draaman opetus toteutuisikin parhaiten edelleen osana äidinkielen ja kirjallisuuden opintoja. Draaman opetus kytkeytyy kulttuurisesti mielekkäällä tavalla äidinkielen ja kirjallisuuden opintojen sisältöihin sekä oppiainekokonaisuuteen Kieli ja vuorovaikutus.

Kuvataideopettajat ry painottaa, ettei työryhmän esittämä liikuntakasvatuksen huomattava lisääminen mitenkään kompensoi muun taide- ja taitokasvatuksen vahvistamisen tarvetta. Kaikille oppilaille yhteistä liikunnan opetusta ehdotetaan lisättävän peräti 4 tuntia nykyisestä 18 vuosiviikkotunnista. Ehdotetusta liikunnan tuntien lisäyksestä suurin osa kohdistuisi vuosiluokille 7-9,  vaikka nykyinenkin tuntijako takaa liikunnan opiskelun koko perusopetuksen ajan toisin kuin muiden taide- ja taitoaineiden kohdalla. Perusopetuksen yleissivistävän tehtävän kannalta resurssien entistä voimakkaampi kohdentaminen vain yhteen taitoaineeseen on vailla perusteita.

Ehdotus toteuttaa työryhmälle annettua toimeksiantoa yksipuolisesti asettaen kuvataiteen, käsityön ja musiikin aiempaa eriarvoisempaan asemaan suhteessa sekä liikuntaan että laajemmin perusopetuksen tuntijaon kokonaisuuteen. Esityksessä lähdetään siitä, että Taide ja käsityö -kokonaisuuden oppiaineet olisivat päättöluokilla keskenään vaihtoehtoisia ja vähäisten valinnaistuntien varassa.  Kuvataiteen vähimmäistuntimäärää ehdotetaan vieläpä pienennettäväksi yhdellä tunnilla nykyisestä 8 vuosiviikkotunnista. Ehdotuksesta on valitettavasti havaittavissa, että Taide ja käsityö -kokonaisuuden oppiaineiden rooli yleissivistyksessä nähdään edelleen niiden keskinäisen vaihtoehtoisuuden kautta. Kuvataiteen, käsityön ja musiikin merkitystä kaikkien oppilaiden kasvulle ja oppimiselle ei tunnusteta samanarvoisena verrattuna muihin ehdotuksen oppiainekokonaisuuksiin.

Tuntijakoehdotuksen näkemys hyvinvoinnista on kapea unohtaessaan kulttuurin, kuvataiteen, musiikin ja käsityön merkityksen oppilaan kasvussa ja kouluviihtyvyyden edistämisessä.  Tältä osin  tuntijakoesitys on ristiriidassa ehdotuksessa esitettyjen perustelujen kanssa. Olemme myös huolestuneina panneet merkille, että työryhmän esittämissä Kansalaisen taidoissa ei  ole mainittu lainkaan kulttuurisia taitoja.

Kulttuurikasvatuksen tulisi näkyä esitettyä selvemmin perusopetuksen arvopohjassa ja sille rakentuvissa tavoitteissa. Kulttuuriosaamisen merkitys oppilaiden hyvinvoinnille, kasvussa ihmisyyteen ja eettisesti vastuullisen yhteiskunnan jäseniksi on keskeinen.

Kuvataideopettajat ry katsoo, että kuvataidetta, musiikkia ja käsityötä tulee olla kaikille yhteisenä jokaisella luokka-asteella, myös 8. ja 9. luokilla. Työryhmän valitsemaa linjaa parempi vaihtoehto on kaikille yhteisen oppimäärän lisääminen vastaavalla tavalla kuin liikunnan kohdalla.

Taide ja käsityö-oppiainekokonaisuudessa on varmistettava kaikkien oppilaiden opetus samalla tavalla kuin kaikissa muissakin oppiainekokonaisuuksissa on esitetty. Se takaa kulttuurisen osaamisen ja sivistysvarannon vahvistamisen. Valinnaiset tai vaihtoehtoiset opinnot voivat rakentua vasta yhteisen opetuksen perustalle.

Helsingissä 2.6.2010

Hannele Parviala, puheenjohtaja

Erja Väyrynen, toiminnanjohtaja

Kuvataideopettajat ry – Bildkonstlärarna rf

Vaikuttajavierailu: Tuomas Rantanen Helsingin normaalilyseossa 2.2.2010

helmikuu 8, 2010

Kävin viime viikolla tutustumassa seiskaluokkalaisten kuvataiteen opetukseen Norssissa. Kokemus oli kiinnostava, koska omista kouluvuosistani on vierähtänyt jo tovi. Vaikka itse pidin aikanaan kuviksesta, (ja minusta jo piirtämisen ja muu kuvantekemisen perushallinta on hyödyllistä) oli silmiä avaavaa huomata ja kuulla, että nykyinen opetusohjelma on tavattoman paljon monipuolisempi kuin aikanaan.

Seuraamallani tunnilla tehtiin talojen pienoismalleja siten että kukin oli oman työnsä pohjaksi valinnut jonkin tietyn arkisen muotoelementin (kännykkä, säästöporsas, vispilä jne). Työ nähdäkseni kouli oppilaita miettimään luovasti yhtä aikaa perusmuotoja ja tilan hahmottamista.  Tehtävän tekemistä oli erityisen kiva seurata, koska oppilaat olivat tavattoman motivoituneita harjoitukseen. Kun seiskaluokkalaiset muutenkin ovat vilkasta väkeä, oli hauska huomata että sopivalla  tehtävänannolla ja täsmäkannustuksella jopa valtaosa teinienergiasta kanavoitui työskentelyyn.

Opettaja esitteli minulle myös samojen oppilaiden animaatiotöitä, jotka olivat suurenmoisia, sekä kekseliäisyydellään  että toteutukseltaan. Niissäkin näkyi, että tehtävää oli ollut hauska tehdä. Huumori oli vapauttavaa ja ilkikurista. Epäilemättä noista duuneista on saanut inpsiraatiota vähän kirjavetoisempienkin oppiaineiden höyläämiseen – olkoonkin että varmaan muissakin aineissa ovat opiskelumetodit tässä välillä muuttuneet ;-).

Luokan seinällä oli kasiluokkalaisten tekemiä vastamainoksia. Jokin työtehtävä oli siis annettu siten, että oppilaiden oli pitänyt tehdä paperikassien kylkiin mainoksia imitoivia ja satirisoivia kuvia, esimerkiksi fazerin oli joku väkäleuka muokannut muotoon FATzer Työ oli mitä puhtainta mediakritiikkiä, jossa kouliintuu samalla kuvan ja tekstin analyysikyky ja toisaalta kannustetaan itse aktiivisesti tuottamaan oma kommunikaationäkökulma muokkaamalla kuvan ja tekstin suhdetta uudestaan. Minusta tällaisia asioita tämän päivän visuaalisia ja manipulatiivisia viestejä vilisevässä kulttuurissa tarvitaan paljon. Tuli mieleeni että tällaisia harjoituksia voisi toteuttaa myös yhdistämällä kuviksen ja äidinkielen ja yhteiskuntaopin teoriaa samaan aikaan.

Kävin reissun jälkeen myös joidenkin muiden opetuspuolella vaikuttavan kuntapäättäjien kanssa keskustelua (mm facebookin kautta) opintosuunnitelmista. On selvästi ongelmallista että kuvis loppuu niin monelta koululaiselta seiskalla. Siinä iässä oikeastaan tämä visuaalisen ympäristön hahmottaminen on siirtymässä vaiheeseen missä kommunikaation monisuuntaisuutta pääsee kunnolla toteuttamaan.  Samalla aktiivisen mediakansalaisen rooli on siis ikäänkuin vasta löytymässä.

On jopa paradoksaalista että samaan aikaan kun mediateollisuus ja kaiken maailman kännykkätuottajat tuottavat meille kaikille yhä vahvempaa omaa kuvankäsittelyn ja tuottamisen panosta vaativaa teknologiaa ja ohjelmistoa, meillä on näiden reurssien hyödyntämisessä selvä vajaus perustaitojen opetuksessa!  En silti soisi että kuvista mietittäisiin vain ”kaupallisten soveltamismahdollisuuksien” näkökulmasta. Mutta ehkä tänä aikana tästä pahuksen ”innovaatiopuheesta” voisi saada  keppihevosen puolustaa luovuuden tilaa kouluissa yleensä ja erityisesti koulujen luovia aineita. Visuaalisen alan luovuus kun on tähdellinen selvitymiskeino itsellisyyteen  tämän ajan systeemin kaikenkarvaisten vaikutuspyrkimysten keskellä.

Kiitos mahdollisuudesta tutustua käytännön koulutyöhön!

Tuomas Rantanen
Toimitusjohtaja
Voima-lehteä ja Fifi-verkkolehteä kustantava Voima Kustannus Oy
Kaupunginvaltuutettu, Helsinki, (vihreät)

Vaikuttajat kuvataidetunneilla

tammikuu 24, 2010

Peruskoulun tuleva tuntijakouudistus 2010 ja sitä seuraava opetussuunnitelmauudistus haastaa miettimään, mitä taitoja tarvitaan vuonna 2020. Väitämme, että moni tulevaisuuden avaintaito opitaan kuvataidetunneilla.

Kouluissamme vierailee PISA -tulosten houkuttelemina ulkomaisia seurueita, mutta missä ovat kotimaiset delegaatiot? Koulu herättää tunteita ja muistoja, mutta kuinka monella on ajantasaista tietoa esimerkiksi kuvataideopetuksen sisällöistä ja menetelmistä vuonna 2010?  Maailma on muuttunut ja kuvataideopetus on muuttunut mukana.

Kuvataideopettajat ovat tarttuneet härkää sarvista ja kutsuneet tammi-helmikussa 2010 erilaisia päättäjiä ja kulttuurivaikuttajia kouluun ihan tavallisille kuvistunneille seuraamaan opetusta.

Vierailuilla havainnollistuu käytännössä, mitä esimerkiksi tämän päivän kuvataideopetuksessa keskeinen visuaalinen kulttuurikasvatus on ja mikä on yleissivistävän kuvataidekasvatuksen merkitys mm. mediatajun kasvattamisessa.

Vierailuista kerätään ajatuksia, kokemuksia ja kertomuksia joko tänne Taide alkaa koulussa –blogiin tai vierailijan valitsemaan paikkaan.

Mikä on parasta lapsille?

marraskuu 26, 2009

Vastikään julkaistu Visuaalisten alojen taidepoliittinen ohjelma ottaa suorin sanoin kantaa mm. taidekasvatuksen merkitykseen lasten ja nuorten elämässä: parasta lapsille on monipuolinen, rikas ja pätevästi opetettu visuaalinen kulttuurikasvatus. Tämä tehtävä kuuluu peruskoululle, sillä siellä se tavoittaa koko ikäluokan. Ohjelman mukaan kuvataiteen tulisi myös olla kaikille yhteinen oppiaine kaikilla peruskoulun vuosiluokilla (1-9) ja sekä kuvataiteen että käsityön opetuksessa tulisi olla aineenopettaja peruskoulun alaluokilta lähtien.

Perusteluiksi ohjelmassa todetaan mm. seuraavasti: ”Kuvataiteessa ja käsityössä työskennellään omin käsin. Niissä saavutetaan sellaista kokemuksellista tietoa kuin materiantuntemus ja hienovarainen värien erottelukyky. Materiaalien kanssa työskentely pitää lapset ja nuoret kiinni todellisuudessa, tukee heidän kokonaisvaltaista kasvuaan ja rohkaisee heitä ilmaisemaan ja käsittelemään omia tunteitaan. Myös oppilaiden epävarmuuden sietokyky kasvaa, kun he kohtaavat ongelmia, joihin ei löydy yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan monia tulkintoja.”

Kuten ohjelmassakin todetaan, visuaalista osaamista tarvitaan monilla aloilla. Näin on tänään ja tulevaisuudessa näin on yhä useammin. Visuaalisen kulttuurin tuntemus ei pilaa huomisen putkimiestä sen enempää kuin lääkäriä tai lakimiestäkään. Toivottavasti ohjelman viesti löytää perille. Ehkäpä myös Helsingin valikoituminen vuoden 2012 muotoilupääkaupungiksi havahduttaa muutaman ihmisen enemmän näkemään visuaalisen kulttuurin merkityksen 2000-luvun maailmassa. /HP


Mitä kuvataideopetus koulussa tänään on?

marraskuu 3, 2009

Peruskoulun ja lukion kuvataideopetuksen (ent. kuvaamataito) lähtökohtana on koko visuaalinen kulttuuri, jonka keskellä me kaikki elämme: kuvataide, visuaalinen media ja ympäristö.

Kuvataidetta opiskellaan kuvia tekemällä, kokemalla ja pohtimalla kuvien sisältöä ja rakennetta. Eri kouluasteilla oppilaat piirtävät, maalaavat, tekevät grafiikkaa ja keramiikkaa. He muotoilevat, veistävät ja rakentavat kolmiulotteisia teoksia erilaisista materiaaleista, valokuvaavat, videoivat ja käsittelevät kuvia digitaalisesti. He tarkastelevat ja analysoivat taidekuvia ja median välittämiä kuvia. Ympäristön havainnointi, mielikuvituksen käyttö, ideointi ja luonnostelu ovat tärkeä osa oppimista.

Kuvia tekemällä oppilas työstää ja taltioi itselleen merkityksellisiä asioita. Kuvataiteen tunneilla oppilas pohtii ja perustelee omia näkökulmiaan ja arvostuksiaan. Tekemällä itse hän antaa ajatuksille muodon, tekee aineettomasta aineellista, konkreettista ja käsiteltävää. Kuvataideopetus tukee lapsen ja nuoren tasapainoista kehitystä kun erilaiset tunteet voivat saada visuaalisen muodon.

Mediakulttuurissa maailma näyttäytyy meille kuvina ja kuvan, äänen ja sanan yhdistelminä. Siksi visuaalinen media painottuu kuvataideopetuksessa aikaisempaa enemmän. Kuvataiteen tunneilla oppilaat analysoivat ja arvioivat median kuvaviestejä ja tekevät itse videoita, kuvaavat ja käsittelevät kuvia digitaalisesti. Näin oppilaasta voi kasvaa aktiivinen ja kriittinen median käyttäjä, tuottaja ja kuluttaja.

Kuvataidetunneilla opiskellaan myös ympäristönsuunnittelun, arkkitehtuurin ja muotoilun perusteita. Ympäristön  esteettinen ja eettinen arviointi on tärkeää, kun tavoitteena pidetään aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista. Kuvataideopetuksessa ovat myös aina läsnä taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin historia ja nykyisyys. Kuvataidetunneilla kasvaa tulevaisuuden kulttuurinen pääoma: ihmisen on hyvä tuntea omat juurensa ja ymmärtää toisten, myös itselle vieraiden, kulttuurien arvo.

Kuvataide on yleissivistävä oppiaine ja se antaa oppilaille matkaevääksi tulevaisuuteen monia tietämisen, tuntemisen, ajattelemisen ja ilmaisemisen kieliä. Näitä tietoja, taitoja ja ymmärrystä tarvitaan paitsi konkreettisesti monissa ammateissa, myös globaalin maailman luovuustaloudessa ja kulttuuriteollisuudessa.